keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Kielojen aika


Kielot kukkivat taas.
Kielo on yksi lempikukistani, tykkään ihan kaikesta siinä.
Kukkien ulkonäöstä, suurista lehdistä, tuoksusta, kaikesta!
Onneksi meidän kodin lähellä kasvaa paljon kieloja niin saan 
kerättyä niitä aina kotia koristamaan :)


Kuvissa näkyy myös lempihuonekaluni, vanha peilipiironki,
joka on ensimmäisiä tuunaamiani huonekaluja. Piironki oli ennen
 tummanruskea ja hioin ja maalasin sen muutama vuosi sitten.

Mukavaa viikon jatkoa!
 

lauantai 25. toukokuuta 2013

Kesäpossut


Torstaina saapui meidän kesäpossut.
Kuvissa näkyy kaikki kuusi possua, mutta osa niistä lähti
jo naapureihin ja meille jäi kaksi possua tänne Pohjolaan.

Possut on vielä melko pieniä ja tässä vaiheessa ne on ihan
mukaviakin että lapsetkin voi niiden kanssa touhuta.
Loppukesästä tilanne onkin sitten toinen kun possut ovat
kasvaneet yli satakiloisiksi, siinä vaiheessa minäkään en
mielelläni mene possuaitaukseen..




Hyvää viikonloppua kaikille!

torstai 23. toukokuuta 2013

Tulppaaneja


 Tulppaanit alkaa olla nyt parhaimmillaan.
Viime syksynä Ainin kanssa istutettiin tulppaaninsipulit
ja vähän kyllä arvelutti söisikö myyrät ne kaikki mutta
hienosti ne sieltä alkoi yksi kerrallaan nousemaan..

Harmittaa etten muista tuon ensimmäisen kuvan tulppaanin
lajiketta, haluan nimittäin niitä ehdottomasti lisää. Tavallisista
tulppaaneista en niin välitä vaikka ovathan ne kauniita ryhmänä.

Aika harvalta vielä tässä vaiheessa näyttää tuo viime kesänä tehty
kukkapenkki, kesäpikkusydämet kasvaa jo hienosti, samoin pioni
mutta muut ovat vasta aluillaan. Saa nähdä mitkä kasvit tulevat
tuossa menestymään, tosi paahteisella paikalla on tuo kukkapenkki.



 Aurinkoista loppuviikkoa!


tiistai 21. toukokuuta 2013

Toppaa kesän keskelle


 Lupasin jokin aika sitten itselleni etten tilaa enää yhtään talvivaatetta
Ainille, niitä kun on jo kaapit pullollaan muutenkin..
Mutta niinpä vaan tilasin kuitenkin kun vastaan tuli hyvä tarjous.
Mun pitäisi varmaan lopettaa nettikauppojen selailu kokonaan
kun innostun aina niin kovasti kaikista tarjouksista..

Mutta siis, kaksi ihanaa Racoonin toppatakkia kotiutui meille :)
Ainin suosikki on tuo pinkki ja oma suosikki vaaleanpunainen.
Mullahan on molemmille tytöille ensi talveksi vaaleanpunaiset
Racoonin haalarit joten voi olla että siinä on vaaleanpunaista
tarpeeksi ja näistä vaaleanpunaisista joko haalari tai takki joutaa
kiertoon.. Mutta mietin näitä asioita uudelleen talven tienoilla kun
selviää mikä miellyttää Ainia ja kelpaako haalarit ylipäänsä
enää ollenkaan.. 

Takkien lisäksi meille tuli Racoonin thermopuku, jonka ajattelin
menevän kevyttoppapukuna, mutta kyllähän se enemmän onkin
välikausipuku.. No, ehkä sillekin käyttöä löytyy..

Racoon heartmade talvitakki pinkki

Racoon heartmade talvitakki parfait

Racoon thermo set

Mukavaa viikkoa kaikille lukijoille!

lauantai 18. toukokuuta 2013

Virkattu tuttiketju


Liinalla on uusi tuttiketju, minun tekemä :)
Halusin melko yksinkertaisen, valkoisen, moneen asuun sopivan tuttiketjun.
Valkoista puuvillalankaa oli valmiiksi jemmassa, pidikkeet löytyi kirpparilta.
Ostin siis kirpparilta ruman tuttiketjun josta purin ketjuosan pois,
pesin pidikeosat ja rupesin virkkaamaan.

Tuttiketjun malli on omasta päästä, virkattu normaaleilla kiinteillä silmukoilla. 
Lopuksi tein ketjun reunoille ketjusilmukoilla ja piilosilmukoilla tuollaisen
 piparimaisen reunan. ( 4 kjs 1 ps ).


Kuvissa Liinalla on Kappahl Newbie-malliston ihana neuleasu
ja H&M:n suloinen vanhanaikainen kesähattu.

Hyvää viikonloppua kaikille lukijoille!



keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Taas Racooneja..


En ole vieläkään kyllästynyt tähän sydänteemaan,
joten uusia Racooneja kotiutui meille taas.
Tämä rouge-väri on mielestäni tämän kevään kaunein,
joten olen tosi iloinen että sain molemmille tytöille
tilattua haluamani kokoiset puvut -ja vieläpä edullisesti :)


Ainin puvun tilasin ensi syksyä ja alkavaa eskaria ajatellen,
Liinan puku on sopiva varmaan vasta ensi keväänä..
Ainin puku on vielä vähän reilu, kuten kuvista näkyy,
joten toivottavasti on syksyllä sopiva.


Saa nähdä, milloin Aini alkaa olemaan sitä mieltä
ettei käytä samanlaisia vaatteita kuin pikkusisko, kai
sekin vaihe on odotettavissa.. Vielä kuitenkin Ainista
oli tosi hauskaa että hän ja Liina sai samanlaiset takit :)


Ainilla on ensi syksyyn myös toinen Racoon-setti,
viime kevään malliston vaaleanpunainen välikausipuku.
Puvun housut käy kivasti yhteen myös uuden takin kanssa.


Hyvää viikonjatkoa kaikille!

Posti toi meille myös muutaman Racoonin talvivaatteen, 
jaksaako kukaan niistä lukea näin kesän kynnyksellä..? 

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Äitienpäivänä


  "Jumala ei voi olla kaikkialla yhtä aikaa.
Siksi hän loi äidin."
~Kahlil Gibran~

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!
 
Ainilta sain lahjaksi upean peilin :)

tiistai 7. toukokuuta 2013

Niiskuneiti ja runoilija


 Tänään sain viimein ostettua kesän 2013 muumien kausimukin ja -kulhon.
Odotin sopivaa tarjousta ja sellainen löytyi Tokmannilta: muki 13,95e
(ja kulho normaalihinnalla 18,90e).

"Muumimukin kuva perustuu Muumipeikko merillä -tarinaan,
 jossa Muumiperhe lähtee purjehtimaan kohti uusia seikkailuja. 
Laivalta löytyy muita manipuloiva vapaamatkustaja,
 Runoilija, johon Niiskuneiti hullaantuu."
-http://store.iittala.com-



Huomenna sitten aamukahvit uudesta, kesäisestä mukista :)
Mukavaa viikkoa kaikille ja tervetuloa uudet lukijat!

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Sisustuslöytöjä kirpparilta


Pitkästä aikaa löysin kirpparilta kivoja juttuja sisustukseen.
Valkoinen virkattu viltti on ihanan kesäinen ja saakin jäädä
olohuoneeseen torkkupeitoksi.

Pieni puinen penkki tulee saamaan vielä valkoisen maalin
pintaansa ennenkuin pääsee käyttöön. Penkistä tulee
korokejakkara Ainille ehkä kylppäriin tai keittiöön..

Valkoinen viltti 5e ja jakkara 10e.

perjantai 3. toukokuuta 2013

Puolivuotias


Meidän Liina-tyttö on jo puolivuotias :)

Ihana, aurinkoinen, 
aina iloinen Liina.
Onnea rakas.