lauantai 29. syyskuuta 2012

Vanha puulaatikko



Tämän puulaatikon löysin yhdestä ulkorakennuksestamme
ja oli tarkoitus maalata se valkoiseksi, mutta
pesun jälkeen se näytti niin kauniilta, että se sai
jäädä tällaiseksi.

En tiedä mihin tarkoitukseen laatikkoa on ennen käytetty.
Se on kuulemma tullut tähän taloon joskus huutokaupasta,
siis huutokaupasta ostetut tavarat oli pakattu tähän laatikkoon.


Laatikossa on ollut kansi, sitä en enää löytänyt,
liekö ollut laatikon mukanakaan enää tänne tullessaan.
Laatikossa on myös kantokahvat ja tuollaiset
"tuuletusaukot" jotka kuvassakin näkyvät.
Mihinköhän laatikkoa on käytetty?
Itselleni tulee mieleen leipälaatikot, tosin siihen
tarkoitukseen laatikko on aika iso..


Nyt se on kuitenkin minun lehtilaatikkona
alakerran aulassa. Aika kookashan se on tuon senkin
päälle, mutta saa olla siinä kunnes parempi paikka löytyy..

Hyvää viikonloppua kaikille!


sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Sunnuntai-illan tunnelmia


Ulkona sataa ja on harmaata, mutta mitä pienistä.
 Leivinuunissa palaa tuli ja kynttilät luovat
lämmintä tunnelmaa tupaan :)


Kaurat keräsin maljakkoon jo viime viikolla.
Nyt niitä ei enää meidän pelloilta löydykään,
 kaikki kaurat saatiin onneksi tällä viikolla puitua.


Hyvää sunnuntai-iltaa kaikille!


perjantai 21. syyskuuta 2012

H&M:ltä

Paita ja mekko 19,95e

Eilen vietimme Ainin kanssa kaupungilla tyttöjen iltaa.
Kävimme mäkkärissä syömässä,  donitsibaarissa,
karkkikaupassa, lelukaupassa.. Oli meillä kivaa :)

H&M:llä kävimme myös. Siellä käynti oli mun mielestä
illan kivoin juttu, Ainin mielestä varmaan tylsin..
Mutta löydettiin me toki ostettavaa.
Suurin osa näistä vaatteista oli sellaisia,
joita en ole H&M:n nettisivuilla nähnyt.
Eikö sinne tulekaan kaikki vaatteet myyntiin?

Mekko 17,95e (Paita sama kuin ylemmässä kuvassa) 




Neulemekko 17,95e Legginssit 12,95e

Mekko 12,95e

Takki 17,95e

Villakangastakki 24,95e Pipo 6,95e Sormikkaat 4,95e

Hyvää viikonloppua!

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Nukensänky


 Tämä kaunokainen löytyi viime viikolla 
kirpputorilta edulliseen viiden euron hintaan.
Pakkohan se oli ostaa, vaikka nukensänkyjä 
meille onkin jo muutama kertynyt.
Eikös olekin ihana?


 Petivaatteet ja patja tarvitsee vielä ostaa tai 
ommella. Sängyn mukana tullut katos on ihan kiva, 
valkoista kangasta, valko-pinkkiruudullisin kanttauksin,
joten sen käytin vain pesukoneen kautta ja se saa
sänkyyn jäädä.


Hyvää viikonjatkoa kaikille!


sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Yksi kuukausi..


 Enää kuukausi h-hetkeen!
Siis laskettuun aikaan. Aika epätodennäköistähän
on että vauva juuri sinä päivänä syntyisi..
Aini syntyi viisi päivää lasketun ajan jälkeen, mutta
tämän vauvan toivoisin hiukan aikaisemmin syntyvän..
En malttaisi enää kauaa odottaa :)

Kaikki alkaa olla jo valmista vauvan tuloa varten.
Tällä viikolla saapui viimein tilaamani toppahaalarikin.
Sen hankinta jäikin aika viime tippaan, mutta onneksi
sekin on nyt kaapissa odottamassa.
 
Vauvalle hankkimiani juttuja esittelen teille
enemmän sitten vauvan syntymän jälkeen. 



Hyvää sunnuntaita kaikille!


torstai 13. syyskuuta 2012

Keittiöstä


Pitkästä aikaa kuvia keittiöstä.
Tai pikemminkin yhdestä keittiön nurkasta :)

Sokeripurkin ostin tällä viikolla Puttipajasta.
Ennen säilytin sokeria tuollaisessa samanlaisessa
lasipurkissa joissa on muitakin kuiva-aineita.
Purkki on posliinia ja siinä on tiivis kansi,
tykkään kovasti :)

Rottinkikorit Riviera Maisonin ja lasipurkit Minimanista.
Metallinen suodatinpussiteline myöskin Minimanista.
Bread-leipälaatikko Prismasta.




Jyväskyläläisille tiedoksi että Puttipajan keskustan
myymälässä on nyt kaikki tuotteet -40%.
Tuolla sokeripurkille jäi hintaa reilut 7 euroa.
Samanlaisia purkkeja oli myös tee ja kahvi-tekstillä.


tiistai 11. syyskuuta 2012

Kauneuspöytä


Tässä uusin tuunaukseni, joka valmistuikin nopeasti muutamassa
päivässä. Tämä on siis Ainin sanoin kauneuspöytä :)
Alkuperäiseen pöytään kuului peili, jota en kuitenkaan 
tähän halunnut mukaan. Jonkun irtopeilin ajattelin kuitenkin
pöydälle ostaa, sillä pitäähän kauneuspöydässä peili olla :)

Joku jakkara/penkki hakusessa pöydän pariksi myös..
Meillä on aitassa vanhoja keltaisia pinnatuoleja ja yhden
sellaisen olisin maalannut pöydälle kaveriksi, mutta se
oli liian korkea. Voisinhan siitä tietenkin jalkoja hieman 
lyhentää, jos ei mitään muuta penkkiä löydy..

Siniset posliinivetimet ostin SisustusSatiinista.




 Tässä vielä pöytä ennen maalikäsittelyä ja
vetimien vaihtoa..

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Vihdoinkin!


Tilasin tämän Ticket to Heavenin Janis Rubber rain -asun
jo noin kuukausi sitten ja nyt se vihdoin
on perillä ja valmiina käyttöön.

Heinäkuun lopulla kävin Ainin ulkovaatteita läpi
ja huomasin vanhan sadeasun olevan liian pieni.
Samana iltana laitoin tämän uuden asun tilaukseen
ja parissa päivässä se tulikin meille.
MUTTA. Samantien kun otin takin pakkauksesta,
siitä irtosi neppari.. Sain ohjeeksi lähettää takin 
Ticketille Helsinkiin korjaukseen.. 
Posti kuitenkin jotenkin mokasi jakelussa ja
 takki meni vahingossa H&M:lle, josta se kahden viikon
jälkeen palautui takaisin likaantuneena..
Lähetin puvun uudelleen Ticketille
ja tänään sain hakea takin postista. 
Onneksi eivät olleet korjanneet sitä likaantunutta takkia,
 vaan lähettivät kokonaan uuden. Ja housut oli paketissa myös,
nyt meillä on siis kahdet samanlaiset housut.
Mutta en valita, jotain hyvitystä mielestäni ansaitsinkin..


 Puku on kokoa 116cm ja hiukan reilu.
Todella kaunis ja ihastuttava asu :)
Väri on hieman arka, mutta onneksi on nyt kahdet housut..

Ihana lintupipo on H&M:n syksyn uutta.
Sekin on hieman reilu, vaikka otin pienimmän
myynnissä olevan koon.


H&M:ltä ostin myös pari perustrikoota.
Ihana kuvitus näissä, eikä hintakaan päätä huimannut..

Hyvää loppuviikkoa!


sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Muumimuki uutuus!


Stockmannille on tullut myyntiin uusi muumimuki,
Hinta 29,90e.
Tämä on ihana!

Stockmannin sivuilla mukista sanotaan näin:
"Tämä tuote on osa Stockmannin 150-vuotisjuhlien 
kunniaksi suunniteltua 150 Edited Collection -mallistoa, 
johon kuuluu uniikkeja numeroituja erikoistuotteita.
Mukissa seikkailevat Muumi-hahmot sellaisina kuin 
Tove Jansson suunnitteli ne Stockmannin lahjapaperia 
varten 1950-luvun lopulla."

 Sarjaan kuului mukin lisäksi ainakin myös
kahvirasia ja teerasia.


Näistä rasioista en niinkään välitä, 
mutta tuo muki on kyllä saatava!

Kuinkahan paljon mukeja on myynnissä..
Pitääkö toimia nopeasti että saa omansa..?
Katselin jo että muki on mahdollista
ostaa myös verkkokaupasta, meilläpäin
kun ei Stockmannia ole.

Kuvat: stockmann.com